Aksakuulumisia

Melkoinen viikko on ollut. Treeneissä meitä pyydettiin läheisen koirahallin avajaisiin agilitynäytökseen viikonlopuksi. Curron olin ilmoittanut kisaamaan, joten varauksella lupauduin mukaan ainakin auttamaan järjestelyissä. Torstaina olimme mukana rataa rakentamassa ja lopuksi harjoittelimme. Molemmat koirat pääsivät radalle. Verdi alkuun kuunteli jännittyneenä, kun toiset koirat menivät Aata, jossa oli erilainen pinnoite kuin millä aiemmin olimme harjoitelleet. Este oli talkoovoimin itse tehty. Radalle päästessään Verdin jännitys unohtui ja kulki hienosti, vieraassa paikassa ja vierailla esteillä. Curro ei kulkenutkaan yhtä hyvin, vaan alkoi ottaa kieltoja jo pian toisena esteenä olleen Aan jälkeen. Ajattelin, että paineistui minun jännittämisestä, ja otin pieniä pätkiä palkaten. Lopulta pysähtyi Aan harjalle eikä alas tullessaan ottanut kontaktia. Ohjaajaa alkoi jo mietityttää tulevan viikonlopun kisailut.

Perjantaina suuntasimme Verdin kanssa näytöksen kenraaliharjoituksiin. Hyvin eivät sujuneet nekään, sillä järjestäjän toivomuksena oli, että seuraava koira lähtisi suorittamaan rataa heti edellisen tultua maaliin, ja vieläpä niin, että lähtö ja maali olivat aivan vierekkäin. Verdihän keräsi hirmuiset kierrokset edellisen koiran ollessa radalla, ja ohjaajan kauhuksi suuntasi ensimmäisen esteen sijaan edellisen koiran perään. Onneksi tuli karjaisulla takaisin. Rata sujui hienosti, mutta näytökseen osallistumisen kuitenkin peruimme.

Curron lauantain ensimmäinen kisarata loppui jo ennen puoltaväliään, kun alkoi neljäntenä esteenä olleen Aan jälkeen kieltää hypyille. Toista rataa emme päässeet niinkään pitkälle. Hyvillä mielin kuitenkin poistuimme radalta ja otin lelun taskusta jo radalla juostessamme. Iloisesti yritin palkata Curroa, mutta harmitti tietenkin todella paljon. Meidän kisarutiinit olivat tähän saakka olleet todella toimivat, mikä ihme nyt oli vialla? Olinko tavallista jännittyneempi torstain huonon radan vuoksi vai mistä oli kysymys? Koira tuntui radalle mentäessä olevan hyvässä vireessä, mutta aivan yhtäkkiä vire katosi ja koira tuntui tulevan jalkoihin.

Sunnuntaina aamulla oli tarkoitus lähteä maneesille parempaa mieltä hakemaan, mutta onneksi jäimmekin kotiin lepäilemään. Curron kelliessä selällään rapsuttelin sitä mahasta ja huomasin sen nuolaisevan tassuaan. Kauhukseni sitten huomasinkin, että etujalkojen kannuskynsien luona olevat anturat olivat aivan kuoriutuneet ja vereslihalla. Todella hurjan näköiset. Toisaalta olin hieman helpottunut, että selitys vaisuille kisoille löytyi, mutta toisaalta vihainen, että miksi juuri meille Curron kanssa täytyi käydä näin ja juuri nyt, kun kisaaminen oli alkanut sujua hienosti. Eikä harmitus vielä siihen päättynyt, vaan Verdin anturat repsottivat myös tietenkin, joskaan eivät läheskään yhtä pahasti. Millään en keksi muuta selitystä moiselle kuin Aan pinnoitteen. Muutoin pojat ovat käyneet vain rauhallisilla hihnalenkeillä.

Treenitaukoa on siis tiedossa molemmille koirapojille. Toivon mukaan paranevat kotihoidolla, ja palaamme pian kilpakentille entistä ehompina. Emme anna tämän lannistaa. Kuten radiosta usein kuulee, "everything that drowns me makes me wanna fly".